Vuoropäällikkö, Antell Iiris, Helsinki

Haemme lounasravintolaan joustavaa, motivoitunutta ja ammattitaitoista Vuoropäällikköä, joka taitaa niin lounasbuffetin kuin edustus- ja a la cartenkin. Sinulla on kiinnostus ja osaaminen erilaisten asiakaslähtöisten menujen tuottamiseen ja tekemiseen yhdessä ravintolapäällikön kanssa. Valmistat maistuvaa lounasruokaa sekä huolehdit raaka-ainekäytöstä ja ruoan laadusta. Osaat roolissasi kehittää toimintaa ja palvelet aina ammattitaidolla laadusta tinkimättä. Tehtäviisi kuuluvat myös raaka-ainetilauksiin osallistuminen, omavalvonta sekä jonkin verran astiahuoltoa. Työ on pääosin päivätyötä, mutta olet satunnaisesti valmis työskentelemään myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Toivomme, että sinulla on tehtävään sopiva koulutus ja kokemusta vastaavista tehtävistä. Olet kehittämishaluinen, innovatiivinen ja rohkea ravintola-alan moniosaaja, jonka intohimona on valmistaa ruokaa isolla sydämellä. Loihdit ravitsevaa, maukasta ja herkullisen näköistä lounasta. Toimit osana osaavaa tiimiämme, mutta pystyt itsenäiseen työskentelyyn.  Omaat hyvät yhteistyötaidot, osaat organisoida työt tehokkaasti ja pystyt nopeasti reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Olet tottunut käyttämään järjestelmiä työsi ohessa. Toivomme, että Suomen kielen taitosi on sujuva. Edellytämme hygieniapassia.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen työtehtävän, ja saat tueksesi lämminhenkisen ja välittävän työyhteisön. Innostumme teknologioista, jotka auttavat arjessamme, joten saat ammattitaitosi rinnalle myös nykyaikaiset työkalut. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja kehittämään ammattitaitoasi.

Lisäksi tarjoamme sinulle:

  • monipuolisen työn herkullisia makunautintoja hakevien asiakkaiden parissa
  • osaamisen ja tehtävänmukaisen palkan, palkitsemme myös onnistumisista
  • liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hierontaedun
  • lakisääteistä laajemman työterveyshuollon 24/7
  • työvaatteet ja työkenkätuen
  • mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen ja koulutuksiin

Lisätietoja tehtävästä antaa ravintolapäällikkö, yhteystiedot löydät ilmoituksen alaosasta.

Kiinnostuitko? Lähetä meille hakemuksesi sekä ansioluettelosi. Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo hakuaikana, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Antell tekee aidosti hyvää! Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin 70:ssä lounas- ja henkilöstöravintolassa ympäri Suomen. Arjen iloisten lounashetkien lisäksi tarjoamme asiakkaillemme ihania makuja ja elämyksiä kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa. Haluamme olla mukana rakentamassa asiakkaidemme hyvinvointia. Osaamisemme ytimessä on monipuolinen, hyvää tekevä ja herkullinen ruoka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee noin 300 osaavaa ammattilaista.

Löydät meidän somesta

Hakuaika alkaa: 10.11.2023Hakuaika päättyy: 22.12.2023
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelin *
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Kokemus ja osaaminen
Työkokemus












Merkittävät suorittamani alan kurssit ja opinnot (Koulutus, oppilaitos, valmistumisvuosi tai arvio valmistumisestasi)
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
CV
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Vapaamuotoinen hakemus
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
Muut liitteet
Linkki LinkedIn -profiiliin
Kerro itsestäsi
Mitä muuta haluaisit kertoa meille osaamisestasi tai vahvuuksistasi?
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Kielitaito
Äidinkieli *
Toinen osaamasi kieli
Kolmas osaamasi kieli
Neljäs osaamasi kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Lisätiedot
Mistä sait tiedon tästä tehtävästä?
Tätä tehtävää suositteli minulle Antellin työntekijä


Suosittelijat yhteystietoineen (nimi ja puhelinnumero tai sähköpostiosoite)
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Oletko aiemmin ollut Antell-konsernin palveluksessa?


Oletko tällä hetkellä työsuhteessa Antell-konsernissa?


Saammeko käyttää hakemustasi myös muissa rekrytoinneissamme?
Työ alkaa
Heti
Työn alkamis päivämäärä
13.11.2023
Työaikamuoto
Työsuhteen tyyppi
Palkka
Muut vaatimukset
Hygieniapassi
Ravintola yhtiö
Ravintolan nimi
Antell Iiris
Ravintolan osoite
Marjaniementie 74
Paikkakunta
Yhteyshenkilön nimi
Satu Yli-Kivistö
Yhteyshenkilön sähköposti
satu.yli-kivisto@antell.fi
Yhteyshenkilön puhelin
020 770 2250